tiistai 27. maaliskuuta 2012

Menossa vai tulossa?


Olo on tällä hetkellä kuin nomadilla - jatkuvassa liikkeessä ilman pysyvää asuinsijaa. Kaikista tärkeimmät kulkevat mukana, ja loput ovat nyt jossain päin maailmaa auton kyydissä. Eilen hyvästelimme kodin, tänään Jyväskylän ja huomenna Suomen.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Viimeisiä viedään

Viimeiset päivät Suomessa ovat jo täällä. Aika on kulunut käsittämätöntä vauhtia viikko viikolta. Toisaalta olen innoissani ryntäämässä kohti uutta elämää, ja toisaalta on vaikea irroittaa otetta vanhasta ja tutusta. Muuttovalmistelujen lomassa yritin saada kaiken keskeneräisen valmiiksi ja laittaa kaiken sotkun järjestykseen, mutta viimeistään nyt joudun nostamaan kädet ylös ja antamaan asioiden olla. Jääköön työpöydän laatikko sotkuiseksi ja keskeneräinen neule vielä puikoille. Minä jatkan niiden parissa sitten Norjassa.

Tämäkin blogipostaus saa nyt jäädä vähän vajaaksi. En muuten saisi tätä koskaan julkaistuksi.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Siivoilua ja tutkiskelua

Muuttoa valmistellessa on tullut huomanneeksi, miten paljon paperia löytyy eri muodoissa. Sillä on myös tapana kerääntyä laajalle alueelle eri paikkoihin. Olen käynyt läpi vanhoja lehtiä ja repinyt muutaman tärkeän artikkelin talteen, sekä erotellut kaikista dokumenteista tärkeät sopimukset ja todistukset pieneen kansioon. Ja jotta tekeminen ei loppuisi kesken, niin olen auttanut miestäkin näissä samoissa hommissa... On suoranainen ihme, etten ole vielä saanut paperihaavaa kaiken tämän paperimäärän käsittelyn jälkeen.

Perussiivoamisen ja ylimääräisten tavaroiden myymisen/lahjoittamisen lisäksi minun ei onneksi tarvitse huolehtia pakkaamisesta, koska saamme muuttopalvelun käyttöömme. Voin siis unohtaa astioiden käärimisen paperiin ja laatikoiden lastaamisen autoon. Kilometreistä ja kulttuurieroista huolimatta tämä saattaa olla helpoin muuttomme ikinä!

Tutkimustyötäkin on tullut tehtyä runsaasti. Veroneuvojan kehoituksesta olen päättänyt perustaa oman yritykseni vasta Norjassa välttääkseni kaksinkertaisen verotuksen ynnä muut hankalat koukerot, ja olen onneksi löytänyt aiheesta englanninkielisiä oppaita (esim. Bedin). Lisäksi olen selvitellyt elinkustannuksia ja huomannut sähkön olevan halpaa, kun taas kännykkäliittymien hinnat huitelevat taivaissa (ainakin jos haluaa samantasoisen kuukausipaketin kuin täällä Suomessa). Halpoja elektroniikkaa myyviä nettikauppoja on tullut myös etsittyä (ja löydettyä!), koska tarvitsen uuden tietokoneen tämän nykyisen epäluotettavan raakileen tilalle.

Sekä oma että muidenkin blogit ovat nyt valitettavasti jääneet aika vähäiselle huomiolle, ja tilanne tuskin korjaantuu ennen kuin muutto on saatu päätökseen. Haasteeseenkin vastailen sitten kun voin paneutua siihen paremmin :)